Onpa mahtava olo! Kaksi loistavaa vihreää europarlamentaarikkoa on tulos hienosta kampanjasta, jossa oli ilo ja kunnia olla mukana.
Tänään tuntui todellakin hyvältä olla vihreä. Olen ylpeä meidän puolueestamme ja erinomaisista jäsenistämme. Puolueemme ja me ehdokkaat käytimme rahaa murto-osan isojen puolueiden kampanjoista. En ihmettelisi, vaikka Ukko Metsolan oma kampanja olisi maksanut enemmän kuin kaikkien vihreiden henkilökohtaiset kampanjat yhteensä. Se, että niin pienellä jäsenmäärällä ja pienillä budjeteilla napattiin lisäpaikka, osoittaa, että hyvä politiikka vaalien välillä on parasta vaalikampanjointia. Lisäksi en voi kuin ihmetellä sitä valtavaa intoa ja energiaa, jolla meidän jäsenet lähtevät mukaan näihin vaaleihin.
Kiitoksia erityisesti kaikille teille, jotka äänestitte minua. Jokaisella on vain yksi ääni annettavanaan. On valtava luottamuksen osoitus antaa se jollekulle. Ja lupaan, että pyrin teidän kaikkien ääntä saamaan kuuluviin. Sekä Hautala että Hassi ovat hyviä myös kuuntelemaan ideoita ja näkemyksiä, joten luulen, että minulle annettujen äänien mukaista arvoajattelua voidaan edistää sitä kautta.
Kiitoksen ansaitsevat myös ihmiset, jotka ovat omaa vapaa-aikaansa uhranneet tänä keväänä kohtuuttoman paljon ihan vain minua tukeakseen. Antti Brunni ja Jarno Malaprade Rovaniemeltä ovat vastanneet kampanjan visuaalisesta ilmeestä ja sähköisestä kampanjasta. Jarno meni viikko sitten naimisiin, mutta on silti kylmähermoisesti hoitanut vastuualueensa hienosti. Antti on osoittanut valtavaa näkemyksellisyyttä ja on rauhoittanut ja tukenut minua pienillä teoilla ja viesteillä melkein joka päivä. Niina Koskelin toimi kampanjakoordinaattorina ja hoiti tuon tehtävän loistavasti ja niinkuin kampanjaa lähinnä oleville usein käy, päätyi tekemään varmasti reilusti enemmän kuin olisi ollut kohtuullista. Lisäksi on paljon muita, jotka ovat olleet korvaamattoman tärkeitä ihmisiä kampanjan kannalta ja joita ilman en olisi varmasti selvinnyt tähän asti.
Ehkä on reilua myöntää, etten ole omaan äänimäärääni täysin tyytyväinen. Jokaisen antama ääni on arvokas, mutta olisihan niitä voinut olla enemmänkin. Oma pettymykseni on kuitenkin pieni hinta siitä, että saimme valtavan hienon lopputuloksen.
Olen tehnyt kaksissa viime vaaleissa (ek-vaalit -07 ja kunnallisvaalit -08) työnäni puolueen kampanjaa. Näissä vaaleissa oli yllätys, millainen prosessi vaalit ovat ehdokkaalle. Kun samaan kevääseen on mahtunut valtakunnallisen kampanjoinnin lisäksi uuteen työhön sopeutuminen ja isäni ikääntymisestä johtuvat huolet, tuntuu nyt pelkästään huojentavalta palata arkeen.
Moni on kysynyt, mitkä ovat suunnitelmani eduskuntavaalien -11 suhteen. Olen sanonut, että mennään nyt vaalit kerrallaan. Olen sanonut niin, koska kevään aikana on tuntunut siltä, että omalle elämälle on jäänyt liian vähän aikaa. Nyt, kun vaalit on käyty, huomaan haaveilevani elämän rauhoittumisesta takaisin sellaiseksi, jossa voin olla paljon perheen kanssa (kun se onni kuitenkin asuu kotona).
Olen valtavan iloinen vihreiden vaalimenestyksestä ja siitä, että saan olla vihreä. Olen kuitenkin varma, että kahden vuoden kuluttua Uudeltamaalta löytyy runsaasti erinomaisia eduskuntavaaliehdokkaita. Niin erinomaisia, että minun on helppo kehua heitä. Jo näissä vaaleissa huomasin, että minusta on mukavampi kehua muita ehdokkaita kuin itseäni. Eli eiköhän vuoden 2011 eduskuntavaalit voida käydä vallan hyvin ilman, että minun tarvitsee edes harkita ehdokkuutta. Minusta on kuitenkin mukavinta olla isä ja puoliso ja niille rooleille on tänä keväänä jäänyt vähemmän aikaa, kuin miten haluan elämääni elää. Puoliso ja lapset joutuvat haluamattaankin kampanjan imuun mukaan. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että saan jakaa tämän kampanjan lisäksi koko elämäni vaimoni ja lasteni kanssa.
Henkilölle, jonka identiteetin oleellinen osa on myös hengellinen maailmankatsomus, sallittakoon myös sen universumin kosmisen voiman kiittäminen, joka tämän valtavan kauniin maailman on meille luonut hyvää ja viisasta tarkoitusta varten.
Nyt kun minulla on hyvät nettisivut, niin yritän ylläpitää niitä, vaikkei mitään vaaleja olekaan käsillä. Ehkä kirjoitan tänne siitä, miksi on mukava olla vihreä myös vaalien välillä.












Pipsa Airto
Myös vaimo kiittää kaikkia Mikon kampanjaa tukeneita! Tämä kevät on ollut hieno kokemus koko perheellemme, välillä toki myös vähän liiankin kiireinen. Mielellämme otamme “Hörön”, “isin” ja “je-jen” takaisin arkeen ja kotiin!
Tänään mennään koko perhe gluteenittomalle pizzalle juhlimaan vihreiden kahta paikkaa - lapsetkin ymmärtävät, että vihreille tuli vaalivoitto. Fiilis on hyvä!
Jun 08, 2009 @ 11:07