Eri puolilla Eurooppaa on ratkaistu erilaisilla tavoilla se, miten toimitaan niiden lasten kanssa, jotka tarvitsevat nk. erityistä tukea. Asiasta on olemassa jopa Salamancan julistus, jonka allekirjoittaneet maat (mm. Suomi) ovat sitoutuneet kehittämään inklusiivista eli kaikille yhteistä koulua.

Tarkoituksena on, ettei erityistä tukea vaativia oppilaita enää siirrettäisi erilleen muista oppilaista, vaan pidettäisiin yhdessä. Esim. Opetushallituksen www.edu.fi -sivustolla kerrotaan kaikille yhteisestä koulusta ja siitä, mistä tuossa ajatuksessa on kyse.

Tässä on liikuttava tarina, joka kertoo, mistä inkluusiossa minun mielestäni on kyse.

Eräällä varojenkeräämisillallisella koulun hyväksi, jota kävivät lapset, joilla oli oppimisvaikeuksia, yhden oppilaan isä piti puheen, jota kukaan läsnäolijoista ei tulisi koskaan unohtamaan.

“Kaikki, mitä Jumala tekee, on täydellistä. Kuitenkin minun poikani, Kalle, ei pysty oppimaan asioita samalla tavalla kuin toiset lapset. Hän ei ymmärrä asioita niin kuin toiset lapset ymmärtävät.Missä Jumalan suunnitelma näkyy minun poikani kohdalla?” Yleisö meni hiljaiseksi. Isä jatkoi. “Minä uskon, että kun Jumala tuo maailmaan Kallen kaltaisen lapsen, astuu esiin mahdollisuus ymmärtää Jumalainen Suunnitelma. Ja se tulee esille siinä, miten toiset ihmiset kohtelevat tuota lasta. Sitten isä kertoi seuraavan tarinan.

Eräänä päivänä hän ja Kalle olivat kävelleet puiston ohi, missä Kallelle tutut pojat olivat pelaamassa pesäpalloa.Kalle kysyi: ‘Luuletko että he antaisivat minunkin pelata?’ Isä tiesi, että useimmat pojista eivät haluaisi Kallea joukkueeseensa. Mutta hän ymmärsi myös, että jos Kalle saisi luvan pelata, se antaisi Kallelle myös suuresti kaivatun tunteen kuulumisesta joukkoon. Isä lähestyi yhtä kentällä olevista pojista ja kysyi, saisiko Kalle tulla mukaan pelaamaan. Poika katsoi ympärilleen nähdäkseen, mitä mieltä hänen joukkuetoverinsa olivat, mutta kukaan ei sanonut mitään. Niinpä poika teki päätöksen itse ja sanoi: ‘No, me olemme kuusi juoksua häviöllä ja menossa on kahdeksas sisävuoro.Kalle voi kyllä tulla meidän joukkueeseemme, ja me yritämme saada hänet lyöntivuoroon yhdeksännellä sisävuorolla.’Kahdeksannen sisävuoron loppupuolella Kallen joukkue sai muutaman juoksun lisää, mutta oli yhä kolme juoksua häviöllä. Yhdeksännen sisävuoron alussa Kalle laittoi räpylän käteensä ja pelasi takakentällä. Vaikka yhtäkään palloa ei lentänyt siihen suuntaan.Kalle oli onnellinen kun sai olla mukana ja hymyili suu korvissa isälleen, joka vilkutti hänelle kentän laidalta.Yhdeksännen sisävuoron loppupuolella Kallen joukkue sai taas juoksun. Nyt olisi ollut Kallen vuoro tulla lyömään, mutta pesillä oli ajolähtö.Antaisiko joukkue tosiaan Kallelle lyöntivuoron tässä tilanteessa, jolloin he varmasti menettäisivät mahdollisuutensa voittaa peli? Yllättävää kyllä, maila annettiin Kallelle. Kaikki tiesivät, että kunnon lyönti olisi mahdottomuus, sillä Kalle ei osannut edes pidellä mailaa oikein, saati tähdätä palloon. Kuitenkin Kallen tullessa lyömään syöttäjä astui pari askelta lähemmäs syöttääkseen pallon Kallelle hitaasti, niin että tämä saisi edes hipaistuksipalloa. Ensimmäisellä syötöllä Kalle huitaisi mailalla kömpelösti ohi. Syöttäjä astui vielä lähemmäksi ja nosti syötön pehmeästi Kallelle. Kalle heilautti mailaa ja tällä kertaa osui palloon, joka töpsähti maahan syöttäjän lähelle. Syöttäjä poimi pallon maasta ja olisi helposti voinut heittää sen ykköspesälle, jolloin Kalle olisi palanut ja peli olisi päättynyt siihen; mutta sen sijaan hän heittikin pallon korkeassa kaaressa kohti kentän oikeaa laitaa, kauas ykköspesän vahdin ulottumattomiin. Kaikki rupesivat huutamaan: “Kalle, juokse ykköspesälle! Juokse ykköspesälle!”

Kalle ei ollut ikinä eläessään juossut ykköspesälle. Silmät selällään ja säikähtäneenä hän nyt juoksi sinnemaahan piirrettyä viivaa pitkin. Kaikki huusivat: ‘Juokse kakkospesälle! Juokse kakkospesälle!’ Kallen ehdittyä ykköspesälle kentän oikealla laidalla oleva pelaaja oli saanut pallon kiinni ja olisi voinut nyt heittää sen suoraan kakkospesälle, niin että olisi tullut palo; mutta hän ymmärsi, mitä syöttäjä oli ajanut takaa ja heitti hänkin pallon korkeassa kaaressa kauas kolmospesän yli. Kalle juoksi kohti kakkospesää ja hänen edellään olevat joukkuetoverit juoksivat kolmospesän kautta kotiin. Kun Kalle pääsi kakkospesälle, siellä oleva vastapuolen pelaaja juoksi hänen luokseen, käänsi hänet kohti kolmospesän suuntaa ja huusi: ‘Juokse kolmoselle!’Ja kun Kalle kiersi kolmospesän, kaikki pojat molemmista joukkueista huusivat: ‘Kalle, juokse kotiin!’ Kalle juoksi kotipesään ja hänelle hurrattiin sankarina, joka oli lyönyt kotijuoksun ja saanut aikaan sen, että hänen joukkueensa voitti pelin.

‘Tuona päivänä’, sanoi isä hiljaisella äänellä kyynelten valuessa pitkin hänen poskiaan, ‘Pojat niistä molemmista joukkueista auttoivat tuomaan palasen Jumalaista Suunnitelmaa tähän maailmaan.’