Ilmastokriisin kiistäjiä alkaa tutkijakunnassa olla yhtä paljon kuin tupakoinnin syöpäyhteyden kieltäjiä lääkärikunnassa. Niinpä ilmastokysymyksistä puhutaan paljon, ja puheissa tunteet lämpenevät joskus yhtä paljon kuin pohjoinen napa-alue seuraavien vuosikymmenten aikana.
Puheet eivät ilmastoa kuitenkaan lämmitä, tai viilennä. Tarvitaan tekoja.
Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluissa syksyllä tarvitaan edustajia, jotka ymmärtävät, ettei ilmasto ole neuvottelukumppani. Sitä ei voi pyytää olemaan muuttumatta, koska se ei meistä ole kauhean kivaa.
Kaikki puolueet puhuvat ilmaston puolesta. Puheista tulee mieleen tilanne, jossa taloa rakentava perhe hakee osaavaa timpuria. Hakijoista yhdellä on 30 vuoden laaja ja perinpohjainen kokemus ja muut ovat käyneet juuri kurssin, jossa on keskitytty opettelemaan, mitä timpuriksi hakevan kannattaa haastattelussa vastata. Varsinaisia taitoja ei ole ehditty hankkimaan, kun on opeteltu sitä, miten saadaan näyttämään itsensä uskottavalta. Ainakin itse valitsisin sen, jolla on laajin kokemus itse asiasta.
Tärkeintä on muistaa, että äänioikeus on etu, jonka puolesta meitä edeltäneet sukupolvet ovat uhranneet ja taistelleet. Sunnuntai on vaalipäivä. Äänestäminen on nopeaa, helppoa ja vaivatonta. Käy äänestämässä.
Mikko Airto (vihr.)
eurovaaliehdokas
Hyvinkää











