Tänään tuntui todellakin hyvältä olla vihreä. Olen ylpeä meidän puolueestamme ja erinomaisista jäsenistämme. Puolueemme ja me ehdokkaat käytimme rahaa murto-osan isojen puolueiden kampanjoista. En ihmettelisi, vaikka Ukko Metsolan oma kampanja olisi maksanut enemmän kuin kaikkien vihreiden henkilökohtaiset kampanjat yhteensä. Se, että niin pienellä jäsenmäärällä ja pienillä budjeteilla napattiin lisäpaikka, osoittaa, että hyvä politiikka vaalien välillä on parasta vaalikampanjointia. Lisäksi en voi kuin ihmetellä sitä valtavaa intoa ja energiaa, jolla meidän jäsenet lähtevät mukaan näihin vaaleihin.

Kiitoksia erityisesti kaikille teille, jotka äänestitte minua. Jokaisella on vain yksi ääni annettavanaan. On valtava luottamuksen osoitus antaa se jollekulle. Ja lupaan, että pyrin teidän kaikkien ääntä saamaan kuuluviin. Sekä Hautala että Hassi ovat hyviä myös kuuntelemaan ideoita ja näkemyksiä, joten luulen, että minulle annettujen äänien mukaista arvoajattelua voidaan edistää sitä kautta.

Kiitoksen ansaitsevat myös ihmiset, jotka ovat omaa vapaa-aikaansa uhranneet tänä keväänä kohtuuttoman paljon ihan vain minua tukeakseen. Antti Brunni ja Jarno Malaprade Rovaniemeltä ovat vastanneet kampanjan visuaalisesta ilmeestä ja sähköisestä kampanjasta. Jarno meni viikko sitten naimisiin, mutta on silti kylmähermoisesti hoitanut vastuualueensa hienosti. Antti on osoittanut valtavaa näkemyksellisyyttä ja on rauhoittanut ja tukenut minua pienillä teoilla ja viesteillä melkein joka päivä. Niina Koskelin toimi kampanjakoordinaattorina ja hoiti tuon tehtävän loistavasti ja niinkuin kampanjaa lähinnä oleville usein käy, päätyi tekemään varmasti reilusti enemmän kuin olisi ollut kohtuullista. Lisäksi on paljon muita, jotka ovat olleet korvaamattoman tärkeitä ihmisiä kampanjan kannalta ja joita ilman en olisi varmasti selvinnyt tähän asti.

Ehkä on reilua myöntää, etten ole omaan äänimäärääni täysin tyytyväinen. Jokaisen antama ääni on arvokas, mutta olisihan niitä voinut olla enemmänkin. Oma pettymykseni on kuitenkin pieni hinta siitä, että saimme valtavan hienon lopputuloksen.

Olen tehnyt kaksissa viime vaaleissa (ek-vaalit -07 ja kunnallisvaalit -08) työnäni puolueen kampanjaa. Näissä vaaleissa oli yllätys, millainen prosessi vaalit ovat ehdokkaalle. Kun samaan kevääseen on mahtunut valtakunnallisen kampanjoinnin lisäksi uuteen työhön sopeutuminen ja isäni ikääntymisestä johtuvat huolet, tuntuu nyt pelkästään huojentavalta palata arkeen.

Moni on kysynyt, mitkä ovat suunnitelmani eduskuntavaalien -11 suhteen. Olen sanonut, että mennään nyt vaalit kerrallaan. Olen sanonut niin, koska kevään aikana on tuntunut siltä, että omalle elämälle on jäänyt liian vähän aikaa. Nyt, kun vaalit on käyty, huomaan haaveilevani elämän rauhoittumisesta takaisin sellaiseksi, jossa voin olla paljon perheen kanssa (kun se onni kuitenkin asuu kotona).

Olen valtavan iloinen vihreiden vaalimenestyksestä ja siitä, että saan olla vihreä. Olen kuitenkin varma, että kahden vuoden kuluttua Uudeltamaalta löytyy runsaasti erinomaisia eduskuntavaaliehdokkaita. Niin erinomaisia, että minun on helppo kehua heitä. Jo näissä vaaleissa huomasin, että minusta on mukavampi kehua muita ehdokkaita kuin itseäni. Eli eiköhän vuoden 2011 eduskuntavaalit voida käydä vallan hyvin ilman, että minun tarvitsee edes harkita ehdokkuutta. Minusta on kuitenkin mukavinta olla isä ja puoliso ja niille rooleille on tänä keväänä jäänyt vähemmän aikaa, kuin miten haluan elämääni elää. Puoliso ja lapset joutuvat haluamattaankin kampanjan imuun mukaan. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että saan jakaa tämän kampanjan lisäksi koko elämäni vaimoni ja lasteni kanssa.

Henkilölle, jonka identiteetin oleellinen osa on myös hengellinen maailmankatsomus, sallittakoon myös sen universumin kosmisen voiman kiittäminen, joka tämän valtavan kauniin maailman on meille luonut hyvää ja viisasta tarkoitusta varten.

Nyt kun minulla on hyvät nettisivut, niin yritän ylläpitää niitä, vaikkei mitään vaaleja olekaan käsillä. Ehkä kirjoitan tänne siitä, miksi on mukava olla vihreä myös vaalien välillä.

Tarkoituksena on, ettei erityistä tukea vaativia oppilaita enää siirrettäisi erilleen muista oppilaista, vaan pidettäisiin yhdessä. Esim. Opetushallituksen www.edu.fi -sivustolla kerrotaan kaikille yhteisestä koulusta ja siitä, mistä tuossa ajatuksessa on kyse.

Tässä on liikuttava tarina, joka kertoo, mistä inkluusiossa minun mielestäni on kyse.

Eräällä varojenkeräämisillallisella koulun hyväksi, jota kävivät lapset, joilla oli oppimisvaikeuksia, yhden oppilaan isä piti puheen, jota kukaan läsnäolijoista ei tulisi koskaan unohtamaan.

“Kaikki, mitä Jumala tekee, on täydellistä. Kuitenkin minun poikani, Kalle, ei pysty oppimaan asioita samalla tavalla kuin toiset lapset. Hän ei ymmärrä asioita niin kuin toiset lapset ymmärtävät.Missä Jumalan suunnitelma näkyy minun poikani kohdalla?” Yleisö meni hiljaiseksi. Isä jatkoi. “Minä uskon, että kun Jumala tuo maailmaan Kallen kaltaisen lapsen, astuu esiin mahdollisuus ymmärtää Jumalainen Suunnitelma. Ja se tulee esille siinä, miten toiset ihmiset kohtelevat tuota lasta. Sitten isä kertoi seuraavan tarinan.

Eräänä päivänä hän ja Kalle olivat kävelleet puiston ohi, missä Kallelle tutut pojat olivat pelaamassa pesäpalloa.Kalle kysyi: ‘Luuletko että he antaisivat minunkin pelata?’ Isä tiesi, että useimmat pojista eivät haluaisi Kallea joukkueeseensa. Mutta hän ymmärsi myös, että jos Kalle saisi luvan pelata, se antaisi Kallelle myös suuresti kaivatun tunteen kuulumisesta joukkoon. Isä lähestyi yhtä kentällä olevista pojista ja kysyi, saisiko Kalle tulla mukaan pelaamaan. Poika katsoi ympärilleen nähdäkseen, mitä mieltä hänen joukkuetoverinsa olivat, mutta kukaan ei sanonut mitään. Niinpä poika teki päätöksen itse ja sanoi: ‘No, me olemme kuusi juoksua häviöllä ja menossa on kahdeksas sisävuoro.Kalle voi kyllä tulla meidän joukkueeseemme, ja me yritämme saada hänet lyöntivuoroon yhdeksännellä sisävuorolla.’Kahdeksannen sisävuoron loppupuolella Kallen joukkue sai muutaman juoksun lisää, mutta oli yhä kolme juoksua häviöllä. Yhdeksännen sisävuoron alussa Kalle laittoi räpylän käteensä ja pelasi takakentällä. Vaikka yhtäkään palloa ei lentänyt siihen suuntaan.Kalle oli onnellinen kun sai olla mukana ja hymyili suu korvissa isälleen, joka vilkutti hänelle kentän laidalta.Yhdeksännen sisävuoron loppupuolella Kallen joukkue sai taas juoksun. Nyt olisi ollut Kallen vuoro tulla lyömään, mutta pesillä oli ajolähtö.Antaisiko joukkue tosiaan Kallelle lyöntivuoron tässä tilanteessa, jolloin he varmasti menettäisivät mahdollisuutensa voittaa peli? Yllättävää kyllä, maila annettiin Kallelle. Kaikki tiesivät, että kunnon lyönti olisi mahdottomuus, sillä Kalle ei osannut edes pidellä mailaa oikein, saati tähdätä palloon. Kuitenkin Kallen tullessa lyömään syöttäjä astui pari askelta lähemmäs syöttääkseen pallon Kallelle hitaasti, niin että tämä saisi edes hipaistuksipalloa. Ensimmäisellä syötöllä Kalle huitaisi mailalla kömpelösti ohi. Syöttäjä astui vielä lähemmäksi ja nosti syötön pehmeästi Kallelle. Kalle heilautti mailaa ja tällä kertaa osui palloon, joka töpsähti maahan syöttäjän lähelle. Syöttäjä poimi pallon maasta ja olisi helposti voinut heittää sen ykköspesälle, jolloin Kalle olisi palanut ja peli olisi päättynyt siihen; mutta sen sijaan hän heittikin pallon korkeassa kaaressa kohti kentän oikeaa laitaa, kauas ykköspesän vahdin ulottumattomiin. Kaikki rupesivat huutamaan: “Kalle, juokse ykköspesälle! Juokse ykköspesälle!”

Kalle ei ollut ikinä eläessään juossut ykköspesälle. Silmät selällään ja säikähtäneenä hän nyt juoksi sinnemaahan piirrettyä viivaa pitkin. Kaikki huusivat: ‘Juokse kakkospesälle! Juokse kakkospesälle!’ Kallen ehdittyä ykköspesälle kentän oikealla laidalla oleva pelaaja oli saanut pallon kiinni ja olisi voinut nyt heittää sen suoraan kakkospesälle, niin että olisi tullut palo; mutta hän ymmärsi, mitä syöttäjä oli ajanut takaa ja heitti hänkin pallon korkeassa kaaressa kauas kolmospesän yli. Kalle juoksi kohti kakkospesää ja hänen edellään olevat joukkuetoverit juoksivat kolmospesän kautta kotiin. Kun Kalle pääsi kakkospesälle, siellä oleva vastapuolen pelaaja juoksi hänen luokseen, käänsi hänet kohti kolmospesän suuntaa ja huusi: ‘Juokse kolmoselle!’Ja kun Kalle kiersi kolmospesän, kaikki pojat molemmista joukkueista huusivat: ‘Kalle, juokse kotiin!’ Kalle juoksi kotipesään ja hänelle hurrattiin sankarina, joka oli lyönyt kotijuoksun ja saanut aikaan sen, että hänen joukkueensa voitti pelin.

‘Tuona päivänä’, sanoi isä hiljaisella äänellä kyynelten valuessa pitkin hänen poskiaan, ‘Pojat niistä molemmista joukkueista auttoivat tuomaan palasen Jumalaista Suunnitelmaa tähän maailmaan.’

Puheet eivät ilmastoa kuitenkaan lämmitä, tai viilennä. Tarvitaan tekoja.

Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluissa syksyllä tarvitaan edustajia, jotka ymmärtävät, ettei ilmasto ole neuvottelukumppani. Sitä ei voi pyytää olemaan muuttumatta, koska se ei meistä ole kauhean kivaa.

Kaikki puolueet puhuvat ilmaston puolesta. Puheista tulee mieleen tilanne, jossa taloa rakentava perhe hakee osaavaa timpuria. Hakijoista yhdellä on 30 vuoden laaja ja perinpohjainen kokemus ja muut ovat käyneet juuri kurssin, jossa on keskitytty opettelemaan, mitä timpuriksi hakevan kannattaa haastattelussa vastata. Varsinaisia taitoja ei ole ehditty hankkimaan, kun on opeteltu sitä, miten saadaan näyttämään itsensä uskottavalta. Ainakin itse valitsisin sen, jolla on laajin kokemus itse asiasta.

Tärkeintä on muistaa, että äänioikeus on etu, jonka puolesta meitä edeltäneet sukupolvet ovat uhranneet ja taistelleet. Sunnuntai on vaalipäivä. Äänestäminen on nopeaa, helppoa ja vaivatonta. Käy äänestämässä.

Mikko Airto (vihr.)
eurovaaliehdokas
Hyvinkää

Kasvatustieteilijänä kannan huolta siitä, että käytännön koulutyön ja opetussuunnitelmien tasolle ei ole vielä pystytty viemään sitä, miten koulutamme mobiilimaailmassa kasvavia lapsia ja nuoria. Meidän pitäisi kyetä antamaan tälle sukupolvelle välineet elää onnellista aikuisuutta sellaisessa sosiaalisessa ympäristössä, jota meidän on vaikea edes kuvitella. Tämä ei ole kansallinen kysymys, vaan asia, joka ansaitsee paljon huomiota koko maanosan laajuisessa päätöksenteossa.

Haluan olla sen europarlamenttiryhmän jäsen, joka suhtautuu kaikkein päättäväisimmin ilmasto- ja talouskriisin ratkaisemiseen kestävillä tavoilla.

MENOT
HyVin mainokset 500
Matkakulut 220
Vaalivideokulut 119
Esitteet 2716
Tarjoilut 120
Joukkoliikennemainonta 850
Internetsivut 250
Pax-lehden vaalimainonta 125
Aamuposti 250
Nyt-liite 360
Valokuvaus 320
Lapin kansa 300
YHTEENSÄ 6130

TULOT
Vihreä liitto rp. 5000
Hyvinkään Vihreät ry. 600
Lahjoitukset 430
Omaa rahaa 100
YHTEENSÄ 6130

Lahjoitukset tulleet mikrolahjoituksina yksittäisiltä yksityishenkilöiltä.

Monet opettajat ovat huolissaan siitä, että nykylapset ja -nuoret eivät osaa käyttäytyä ja ovat ihan hukassa itsensä kanssa. En ole ihan varma tästä. Entä jos onkin niin, että me aikuiset olemme vähän hukassa itsemme kanssa emmekä osaa hoitaa omaa aikuisuuttamme enää kunnolla? Tuskin sekään pitää paikkansa.

Koko Euroopassa on liikaa lapsia ja nuoria, jotka joutuvat käyttämään masennuslääkkeitä. Isänä ja ammattikasvattajana väitän, että lapset ja nuoret peilaavat meille omaa hämmennystämme ja muita yhteiskuntamme
vääristymiä. Miksi on kiire? Miksi isät ja äidit ovat niin paljon
poissa, että pienetkin lapset soittavat Mannerheimin
lastensuojeluliiton palvelevaan puhelimeen, koska kaipaavat vain kuuntelevaa aikuista? Me tarvitsemme muutosta kohti rauhallisempaa tahtia ja hitaampaa elämää. Tätä muutosta ei voi tehdä pieni Suomi yksin, vaan siihen tarvitaan koko unionin laajuista yhteistyötä ja päättäväisyyttä.

Pari viikkoa sitten olin menossa yhteen pienimuotoiseen
vaalitilaisuuteen ja yritin selittää pojalleni, millaisesta menosta on kyse. Tajusin selittäessäni, että jopa omissa korvissani meno ei kuulostanut kovin tärkeältä. Niinpä keskeytin puheeni ja sanoin, että enköhän minä itse asiassa voi ihan hyvin jäädä illaksi kotiin.

Olen ihan mielelläni hieman naiivi ja niinpä kannustan meitä kaikkia näin kesän alussa muistelemaan omaa lapsuutta ja siitä, mistä asioista ilo ja hyvä elämä silloin muodostuivat. Sitten voimme yrittää tarjota samoja asioita omille lapsillemme tai naapurin lapsille tai vaikka vähän isommillekin tutuillemme.

Onneksi olkoon kaikille, jotka ovat taas yhden kouluvuoden rikkaampia.

Äänestyspaikalla ei välttämättä tarvita sitä lomaketta, joka tulee postissa. Henkilöllisyystodistus riittää. Äänestäminen vie aikaa noin 5-10 minuuttia. Äänestyslappuun kirjoitetaan yksi numero (mieluiten tietysti 224).

Äänioikeus on mahtava ja hieno etuoikeus. Nautitaan tuosta oikeudesta käyttämällä sitä.

Varapuheenjohtajaksi valikoituivat yhdeksästä ehdokkaasta Oras Tynkkynen, Mari Puoskari
ja Jyrki Kasvi. Tämä kolmikko on erittäin hyvä, vaikken nyt itse siellä
olekaan.

Tuen mielelläni Orasta, joka haluaa tehdä Vihreistä puolueen, joka
vastaa tavallisten ihmisten tavallisiin huoliin samalla, kun se
keskittyy ratkaisemaan ilmastonmuutoksen kaltaista isoa ongelmaa.

Tuen mielelläni Maria, joka ensimmäisellä kaudellaan teki valtavasti
töitä puolueen kehittämiseksi, ja jonka johdolla laadittua strategiaa
puoluejohto nyt alkaa toteuttaa.

Tuen mielelläni Jyrkiä, joka “nörttipuuhastelunsa” lisäksi puhuu
mielenterveysongelmista ja työhyvinvointikysymyksistä kaikkein
kovimmalla äänellä meidän eduskuntaryhmässä.

Tuen mielelläni myös Kristian von Esseniä, joka valittiin puoluevaltuuskunnan
puheenjohtajaksi. Sen lisäksi, että Kristian on hyvä johtaja, jolla on
erinomaisia suunnitelmia valtuuskunnan toiminnan vahvistamiseksi, hän
on “suomenruotsalaisen vihreyden ruumiillistuma”, joka viestii
pelkällä olemassaolollaan, että suomenruotsalaisuus voi tarkoittaa
muutakin kuin RKP:läisyyttä ja että Vihreissä otetaan vastaan ja
annetaan tilaa myös vähemmistökielen edustajille.

Piirien välisissä neuvotteluissa kävi selväksi, kuten odotettua oli,
että Uudenmaan piiri voi tavoitella korkeintaan yhtä
varapuheenjohtajan paikkaa. Piirin yleiskokouksessa piirin jäsenistö
oli päättänyt, että tällaisessa tilanteessa pyritään varmistamaan
ensisijaisesti Jyrkin jatkokausi varapuheenjohtajana. Piirin
neuvottelija ja piirin kokousedustajat toimivat ryhdikkäästi ja
jäsenistön tahtoa kunnioittaen päätyessään äänestämään vain Jyrkiä
piirin omista ehdokkaista.

Piirien välisissä neuvotteluissa tavoitteena on aina mahdollisimman
hyvän alueellisen tasapainon saavuttaminen puoluejohdossa. Minusta
puoluekokouksen neuvotteluissa ei ollut mitään kieroilua, päinvastoin.
Vaalivaliokuntaa johtanut hyvinkääläinen Aki Korpela toimi kuulemani mukaan erittäin tasapuolisesti ja kaikkien neuvottelujen ainoa tavoite oli aina sen
varmistaminen, että puolueen johtopaikat jakautuvat mahdollisimman
tasaisesti eri piirien välillä.

Olen tullut mukaan Vihreisiin voidakseni tehdä hieman enemmän
vihreiden arvojen edistämiseksi, kuin pelkästään äänestämällä pystyisi
tekemään. Olen asettunut ja juurtunut Vihreisiin, koska vihreiden toimijoiden kanssa on kovin mukavaa muuttaa maailmaa. Olen aivan varma, että myös tulevina vuosina tämä yhteenkuuluvuuden tunne vain vahvistuu ja että jatkossakin saan tilaisuuksia toimia vihreissä
ja käyttää kykyjäni ja resurssejani vihreän liikkeen ja arvojen edistämiseksi.

Lopuksi vielä sekin näkökulma, että olen saanut sellaisia viestejä pääasiassa kotirintamalta, että toisen tappio on toisten voitto. Perheenjäsenet eivät kuulemma pane
ollenkaan pahakseen sitä, etten istu puoluehallituksen kokouksissa
joka toinen perjantai-ilta enkä erilaisissa viikonloppukokouksissa joka toinen kuukausi.

Lähdin Helsinkiin tarkoituksena mennä äitini luokse Suomenlinnaan, mutta sovimmekin sitten, että menen katsomaan isäämme Marian sairaalaan.

Isä ilahtui minut nähdessään ja juttelimme siinä kaikenlaista. Isälläni on Alzheimerin tauti melko pitkällä eikä hän enää muista uusia asioita. Paitsi nyt. Jostain syystä hänen mieleensä oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen kaksi maahanmuuttajahoitajaa, jotka häntä ovat sairaalassa auttaneet. Hän kysyi minulta kerta toisensa jälkeen, olenko tavannut sen nuoren miehen, joka on ulkomailta tai “ne”, jotka eivät ole Suomesta. Kun he ovat niin todella päteviä.

Nuori mies työskentelee perushoitajana tai laitosapulaisena ja hän kävi luonani ja sanoi vain: “Onko hän isisi? Hän on mun kaverini.” Tuntui siltä, että hän oli jäänyt isäni mieleen siksi, että hän oli uskaltanut kohdata isäni ja suhtautua häneen “kaverina”.

Isä huokasi, että nykyään tulee noita taitavia ihmisiä Suomeen muualta. Vastasin, että sehän on hänen sukupolvensa ansiota, kun he turvasivat riippumattomuutemme ja rakensivat maan, johon halutaan tulla.

Monelle on tuttua, että katolisilla on käytössä nk. viimeinen voitelu. Meidän kirkossamme sellaista tapaa ei ole, mutta meillä maallikkopapit voivat siunata minkäikäisiä sairaita tahansa. Tapanani onkin ollut, että annan isälle siunauksen, kun hän on ollut sairaalassa. Niin tein eilenkin.

Siinä sängyn vieressä juttelimme kaikista asioista. Isä kyseli minun töistäni ja minä vastasin. Kerroin myös vaaleista ja muista meille ajankohtaisista asioista. Ja näytin kännykässä tallessa olleita kuvia meidän lapsista. Niitä isä tietysti katsoi oikein mielellään. Kun isä mietti heidän kasvamistaan, niin kiitin häntä siitä, millainen isä hän on ollut ja että yritän vain olla samanlainen.

Jossain vaiheessa huokaisin, että välillä tässä on ollut niin kova kiire, että ehkä minunkin pitäisi pyytää siunaus joltakulta. Silloin isäni alkoi nostaa kättään peiton alta ja sanoi, että hänhän voi sen antaa (se kun annetaan laittamalla käsi siunattavan pään päälle). Ja niin isä antoi. Se oli yllättävä hetki ja tuntui hyvältä. Olen jo tottunut siihen, että isä tarvitsee enemmän tukea minulta kuin minä häneltä, mutta tuntui levolliselta ottaa apua vastaan häneltä.

Kotimatkalla olin ajatuksissani. Mietin, kuinka rikas ja yltäkylläinen olen, kun saan elää elämääni niin hienojen ihmisten ympärillä. Vanhempieni, puolisoni, lasteni ja ystävieni.

Olen itse vihreä, koska Vihreät pyrkii tukemaan ja vahvistamaan niin sosiaalista kuin biologista monimuotoisuutta. Olen vasenkätinen mormoni, joka kasvatustiedettä opiskellessaan oli usein ainoa sukupuolensa edustaja luennoilla. Koen jonkin verran ymmärtäväni vähemmistöihin kuulumisesta ja siitä epävarmuudesta, jota vähemmistöihin kuuluvat usein tuntevat astuessaan uuteen yhteisöön – kouluun, työpaikkaan tai järjestötoimintaan – ja pohtiessaan, kelpaavatko muille sellaisena kuin ovat.

Uskonnollinen vakaumukseni on sellainen, jonka pohjalta en itse halua ajaa sellaisia yhteiskunnallisia muutoksia, jotka jäytävät miehen ja naisen avioliittoon perustuvaa perhemallia, joka minun vakaumukseni mukaan on oleellinen elämän tarkoituksen toteutumisen kannalta. Oma kirkkokuntani ei erottele kannassaan seksuaalista suuntautumista, vaan toteaa, että pyhiin kirjoituksiin perustuvana opillisena periaatteena miehen ja naisen välinen avioliitto on keskeisellä sijalla Luojan suunnitelmassa ja että kaikki muut sukupuolisuhteet jäytävät jumalallisesti luodun perheinstituution perustaa, jonka takia kirkko kannattaa toimia, jotka eivät suo millekään muulle sukupuolisuhteelle laillista asemaa.

Tiedostan kuitenkin, että se on minun oma vakaumukseni. Vakaumuksen, jonka oleellisempi ja syvällisempi osa on nähdä koko ihmiskunta veljinä ja sisarina, joille minun tehtävä on osoittaa välittämistä ja lähimmäisenrakkautta.

Tunsin syvää häpeää kansanedustaja Oinosen lausunnoista. En itse tohtisi ikinä käyttää niin alentavaa ja loukkaavaa kieltä ihmisistä, jotka eivät jaa samoja arvoja kanssani.

Vihreät on minulle puolue, jonka viesti on kaikkein kutsuvin: ”tervetuloa toimintaamme kaikki ihmiset, jotka haluavat pelastaa maailman ilmastokriisiltä”. Tuo viesti on kutsuva, akateemisella kielellä voisi sanoa inklusiivinen. Vihreiden jäsenet ovat hyvin erilaisia ja heillä on erilaisia maailmankatsomuksia ja elämäntapoja. Yhteistä on halu luoda uutta ja ennakkoluulotonta politiikkaa, joka perustuu kumppanuuteen luonnon ja –varojen kanssa. Yhteistä sosiaalisen yhteiskunnan kehittämisessä on päämäärä, jossa ketään ei syrjitä. Ei edes ydinperheen kannattajia.